Ompelen ja puran - vanha tarina uusilla kuoseilla

Minä olen aika suuripiirteinen ihminen. Minä en anna pienten ongelmien vaivata mieltäni ja voin aivan hyvin levätä sohvalla, vaikka lattialla seilaisi parittomien sukkien delegaatio. Mutta ompelussa piirteeni on jokseenkin sietämätön. Suuripiirteinen ihminen näet saa aikaan keskivertoa huonompaa jälkeä ja huonoa ompelujälkeä en voi sietää. Seuraavat terapiaompelut ovat kaksi kertaa ommeltuja ja kerran purettuja. 

Maailmakaikeudella on sellainen mieli, että kaivatessasi terapiaa ja onnistuneita Hyvän mielen-ompeluksia joudutkin purkamaan. Vaan ei se mieltä piristä se purkaminen. Mutta maailmalla on maailman tahto ja tahti. Eihän ne joogaajienkaan asennot aina ihan rennoimmista päästä ole, tai intialaisten meditoijien. Kai sitä ihmisen pitää kärsiä päästäkseen ajattelussa eteenpäin ja tunteakseen itsensä onnelliseksi edes hetken.

Paapiin Siiri ja myyry-jc muuttui huppariksi. Ensin huppu kiinnitettiin väärin päin. ei istunut, kuristi.

Ainolan Sirkus-aiheninen kangas ja velour housut.

Käpysen Riivalit on aivan mielettömän ihana kangas juuri sinisenä. Upea sininen ja sopii U:n mörkövaiheeseen.

Minulla on ompelumerkit ja tunnen oloni aika ammattilaiseksi. Milloinkahan minusta tulee niin suuri guru, että opin ajattelemaan ennen toimintaa ja rupean käyttämään nuppineuloja? Itse en usko tätä ompelun pro-tasoa koskaan saavuttavani, koska suurpiirteisyys on syöpynyt luuytimeeni.

Viileää harkintaa etsimässä....

Viimeisen viikon aikana olen saanut tuta mitä tapahtuu silloin, kun ihminen innostuu sydänjuuriaan myöten jostain asiasta. Siltä katoaa täysin kyky ajatella ja hillitä impulsseja. Kangaspinoja mittaillessa ja ahdistuksen kasvaessa kiitin hiljaa mielessäni sitä etten ole koskaan kiinnostunut tällä intesiteetillä alkoholista, sikareista tai lambadasta. Pieni onni sekin, tosin ajatuksen tuoma helpotus oli lyhytaikainen.

Jotta kyllä minä meinasin hävetä silmäni päästäni, kun Insinöörin lempeällä kannustuksella rupesin kankaitani lajittelemaan. Pitää ihmisen olla puolihullu, että sen on täytynyt kaikki maailman kuosit tilata. Onneksi kankaista voi myös luopua. Nyt olen myynyt varastoja pienemmiksi ja voi kuinka keveältä oloni tuntuu. Mutta miten oppisi viileän harkitsevaksi, kun on syntynyt syttymään? Katsotaan opittiinko tästä vai manaanko vuoden päästä uudelleen tursuavia kangashyllyjä?


U:lla oli tarhakuvaus, ihanaa ommella kun siihen on oikea tarve. Tein kaksi settiä ja oikeastaan en edes tiedä, kumpi asuista löytyy kuvista. Jää nähtäväksi.

Viljamin Kuokkavieraat joustokollegea (IIIIHANAAA <3) ja Selian harmaata joustokollaria housuiksi ommeltuna.

Paidan kaava on uusimmasta lasten OB:n body katkaistuna paitamittaan.





 

 

 

 

Toinen yläosa on Selian uutuuskuosia, jossa pesukarhut puhaltelevat saippuakuplia.

 

 

 

 

 

Ompeluhuoneen siivous jatkuu varmasti. Samoin jatkan viileän harkinnan etsimistä sisältäni, ei ole ihan helpoin homma.

 

 



Vyötäröstä tai sen puutteesta, kuvauksista ja huppari

Ihmisen täytyy olla sillä tavalla hullu, että se lähtee, kun kysytään. Kotona ei opi itsestään tai toisistaan paljoakaan, mutta kurkatessa nurkan taakse saattaakin yllättyä. Minä en ole luoteeltani seikkailija, siis sellainen ihminen joka heittää repun selkään ja suuntaa ilman rahaa Eurooppaan. Minä rakastan säännöllistä palkkapäivää, oman kodin avaimia, parisuhdetta (etenkin hyvinä päivinä), perhettä ja pitkiä ystävyyssuhteita. Pidän arjestani läikkäisine lattioineen, lehtikasoineen ja taksikuskin hommineen. Mutta tällä kertaa minä lähdin, ihan Seinäjoelle saakka.

Seinäjoella sijaitsee Viljamin puoti ja sympaattisen pandan, joka on blogissanikin vieraillut taajaan, koti. Minä, pygmi ja ylipainoinen, löysin itseni vaatekuvauksista. Tässä kohtaa on pakko sanoa, että kuvien katsomisenkaan jälkeen, kuva omasta kehosta ei ole tuon ruusuisempi, mutta jotain on ylitetty, nimittäin valokuvattavana olemisen pelko. Ja oikeastaan ei se niin kamalaa ollut, hikistä ja hieman jännittävää muttei kamalaa.

Tässä muutama kuva

Kuvat Studio Street


Huippumalliurani on tosiaan odottanut hetkeä jolloin pygmit ja läskit valtaavat catwalkit. Tuskin sellaista aikaa koskaan tulee, mutta hetken oli hauskaa ajatella niin. Minulla oli sangen mukavaa tämän ajatusleikin seurassa, mutta kuvien revähdettyä todellisena verkkokalvoilleni oli ensimmäinen ajatusrinki Nuttrilet, kaalisoppa vai lentoemännät. Joten saavat Mossit ja Tyrat näivettyä rauhassa - en aio samoille apajoille.

Kiitos seurasta uusi ystäväni Osifa!
Ja kiitos ja anteeksi ihana Viljamin puoti

Kuin tilauksesta hieman ennen kutsua ompelin Viljamin puodin joustokollegesta U:lle hupparin. Tokikaan en ole maailmankaikkeuden toisenpuoliskon suurin hoksnokka, mutta miten ihminen ei opi mittamaan? Ei vaikka kerta toisensa jälkeen tekee harmittavan suuria vaatteita. Kun U mahdollisesti pääsee käyttämään tätäkin takkia, joskus eskarin ja rippikoulun välillä, on minun silmäni jo kyllästynyt siihen. Ei ole ompelija oppivainen, ei.