sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Uusi vuosi

Uusi Vuosi tuli taas ja sai naistenlehtien mukaan kaikki kanssasisaret lupaamaan terveempiä elämäntapoja,  hoikistelua, jumppaa ja joogakursseja. Minä en luvannut mitään noista. Lupaaminen on siitä kenkkua, että loppujen lopuksi huomaan kolmannen jäätelöannoksen jälkeen unohtaneensa sokerilakon tai yrittää kymmenettä vuotta etsiä sisäistä Jane Fondaa. Kyllähän se turhauttaa. Minä lupasin tulla itseni kanssa toimeen ja kohdella läheisiäni niin hyvin kuin osaan. Ja jos yläkerrassa on rahtunenkaan oikeudenmukaisuutta lähetetään perheeseemme hitunen terveyttä ja ämpärillinen huumoria. Tulkoon tästä hyvä vuosi.
 
 
Minä olen ollut kangaslakossa kuukauden. Ja onnistuneesti. Ihme. Olen kuukaudessa oppinut ymmärtämään miksi toiset onnistuvat laihduttamisessa tai säästämisessä. Alun kankeuden jälkeen opin nauttimaan kieltäytymisestä, joka on minulle ruoan kuin kankaidenkin osalta täysin käsittämätöntä. Kuukauden jälkeen huomaan tulleeni harkitsevammaksi ostamisen suhteen, ehkäpä tämä on uusi alku. Onneksi varastoja on kertynyt siihen malliin ettei ompelukoneiden tarvitse pölyttyä ainakaan kangaspulan tähden. Jokseenkin laiskanlaisesti olen saanut varastojani purettua armottomasta uhoilustani huolimatta.

PaaPiin ihanat Reppunallet ja niskakaarroke hifistelyä.

Pikkuhippu ihanana minttuna ja siihen joustokollarista housut sivutaskulla.



Pikkupiltin kasettitrikoo 80-lukulaisen jälkikasvulle. Jotain ajasta kertoo se, että lapset kysyivät "Mitä noi muka on?".
 Edelleenkin blogini on keskittynyt ompeluun, mutta haluan muistiin myös muut käsityöni, joten yrittäkää kestää. Tässäpä menneen vuoden viimeiset tuotokset.

 
 


Hyvää alkanutta käsityövuotta!

14 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita!!! Ja todellakin respect noiden lapasten kanssa, en oo koskaan oppinut tekemään kirjoneuletta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Lapasien neulomiseen jää helposti koukkuun, ne valmistuvat mukavasti telkkaria katsoessa :D.

      Poista
  2. Ai kun kivoja vaatteita! Ja nuo lapaset, tykkään hirveästi noista pallolapasista!

    VastaaPoista
  3. Superkauniita nuo lapaset! Tuollaiset justiinsa haluaisin itselleni. :)
    Noista lupaamisista vielä, että minä olen kanssa luvannut rajoittaa kankaiden hankkimista. Jo hankittuja pitäisi saada ommeltua paljon vähemmäksi. Mitä ihmettä niitä tarvii jemmata?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mulla on muuten sama lupaus. Hankituille on oltava suunnitelmat ja mieluiten ne toteutetaan viipyilemättä...

      Poista
  4. Aivan huippu ihanat nuo lapaset.

    VastaaPoista
  5. Ai että, ihanat varsinkin nuo alimmaiset lapaset! :)

    VastaaPoista
  6. Olenko minä vielä kertaakaan sanonut, että tykkään tyylistäsi kirjoittaa? Jos en, sanon sen nyt. Tykkään. Hihittelen täällä itsekseni sisäiselle Jane Fondalle ja muille jutuille.

    Voi noita lapasia! Olen silmäillyt kirppareilla lankalaatikoita, josko löytäisin mieleiset värit (ja laadun!). Ei ole löytynyt. Ehkä hyvä niin, sillä hartiat huutavat hoosiannaa jo muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kirjoitan niin kuin sisäinen ääneni juttelee, helppoa :D. Ihmettelen itse miten en ole saanut hartioita kipeytymään vaikka neulonkin joka ilta :D.

      Poista
  7. Sun tekstejä on aina ihana lukea! :) Usein seuraan blogeissa vain ompeluita ja kankaita, mutta sun blogissa luen aina tekstitkin innolla :)

    VastaaPoista